KOIRIEN KOSKETUSHERKKYYDESTÄ

Päädyin kirjoittamaan aiheesta, koska yhden koulutustilanteen yhteydessä omistaja kyseli, että miksi jotkut koirat ovat herkempiä kosketukselle kuin toiset. Omistaja ihmetteli lähinnä sitä, että samassa pentueessakin voi olla erilaisia koiria tämän asian suhteen, tai että saman omistajan entinen koira ei ollut kosketusherkkä vaikka nykyinen on ja elää kuitenkin samoissa oloissa.

Kuten muihinkin herkkyyksiin, kosketusherkkyyteen on tietysti monta vaikuttavaa tekijää. Kaikki tekijät voivat vaikuttaa yksinään tai yhdessä. Sen vuoksi onkin joskus hankalaa ongelmakoulutuksessa yrittää kaivautua sen ongelman varsinaiseen syyhyn, mistä ratkaisujen pitäisi lähteä. Jos yrittää vaikuttaa vain siihen ulospäin näkyvään osioon, eli siihen miten koira sitten ko. ongelmaa ilmaisee, ei yleensä saa pysyviä tai edes kovin hyviä ratkaisuita aikaan.

Geenit voivat antaa herkkyystaipumukselle jo pohjan. Jos emä- tai isäkoira on geeneiltään arkuuteen taipuvainen, tämä taipumus voi siirtyä pennuille. Jos vain toinen on, niin ei ole sanottua saavatko kaikki pennut (tai yksikään pennuista) tätä taipumusta. Jos molemmilla on sama taipumus, on isompi mahdollisuus siihen, että piirre periytyy myös pennuille. Kuitenkin on aina muistettava, että käyttäytyminen sellaisenaan ei periydy (ainakaan nykytiedon valossa), vaan taipumus käytökseen periytyy. Se, että tuleeko kyseinen taipumus sitten esiin pennun käytöksessä myöhemmin, riippuu useammasta tekijästä, esim. sosiaalistamisesta ja kokemuksista.

Voi myös olla, ettei kosketusherkkyys olekaan peräisin geeneistä, vaan vaikkapa opitusta käytöksestä. Emäkoira antaa käytöksellään paljon mallia pennuille siitä, miten eri tilanteissa pitää käyttäytyä. Jos sitten emä näyttää kavahtavan vieraan ihmisen kosketusta (omista taustoistaan johtuen), pennut voivat oppia siitä toimintatapaa, vaikka eivät ollenkaan olisi asialle geneettisesti herkkiä. Malli voi yhtä hyvin tulla isäkoiralta, jos se asuu samassa taloudessa, mutta useimmitenhan näin ei ole. Tai jopa kasvattajan muilta koirilta, jos ne ovat pentujen kanssa samoissa tiloissa.

Sosiaalistamisella on todella iso merkitys. Senhän pitäisi lähteä käyntiin jo kasvattajan luona, ja jatkua sitten saumattomasti uuden omistajan luona. Sosiaalistamisesta kirjoitinkin jo aiemmin pitkän jutun, joten sieltä löytyy lisää tietoa tähän asiaan.

Myös kokemukset liittyvät läheisesti sosiaalistamiseen ja geneettiseen taipumukseen. Jos pennulle pääsee tapahtumaan ikäviä asioita vieraiden ihmisten käsitellessä sitä, pentu herkästi yhdistää pelästymiskokemuksen joko ihmisiin ylipäätään tai vieraisiin ihmisiin. Jos kuitenkin pentu on tavannut paljon ”hyvin käyttäytyviä” vieraita ihmisiä, niin yksi huono kokemus ei ole niin paha, kuin jos pentu ei olisi juurikaan vieraita tavannut ja sitten sattuisi huono kokemus. Samoin, jos geneettinen taipumus on iso, ei tarvita kovin paljon huonoja kokemuksia siihen, että koira alkaa vierastaa.

Ilme- ja elekielen merkitys liittyy myös sosiaalistamiseen. Ihmisten ilme- ja elekieli poikkeaa koirien vastaavasta nimenomaan siinä kohdassa, että monet asiat, joita ihmiset tekevät ystävällisyystarkoituksessa, merkitsevätkin koirien kielellä aivan muuta. Tämä on lisäsyy siihen, että koiran pitäisi jo pentuna saada paljon näitä hyviä käsittelykokemuksia eri ihmisiltä. Silloin pentu oppii luottamaan siihen, etteivät ihmiset tarkoita pahaa vaikka voivat vaikuttaa uhkaavilta.

Kiputilatkin vaikuttavat myös kosketusherkkyyteen. Jos koira selvästi tuntuu reagoivan kosketusherkästi aina samasta kohdasta, olisi ilman muuta syytä mahdollisimman pian tutkituttaa koira perinpohjaisesti. Kipujen kanssahan on se ongelma, että kaikki erityyppiset kivut eivät välttämättä tule esiin esim. röntgenlaitteella tai vastaavalla. Jos kuitenkin tutkimuksissa löytyy jotain sairaustilaa, niin silloin kannattaa ottaa huomioon myös se, että käytöksessä voi näkyä muutosta. Onneksi nykyisin on markkinoilla koirillekin useita lääkeaineita, jotta kiputiloja voidaan ainakin vaimentaa tai poistaa, vaikka itse kivun aiheuttajaa ei aina voitaisi poistaa.

Kun kaikki nämä muuttuvat tekijät voivat vaikuttaa joko yksinään tai toistensa kanssa, ei ole ihmekään, että koirien kosketusherkkyydessä on isoja eroja. Vaikka pennut olisivat samasta pentueesta, on geenien yhdistelmä kuitenkin erilainen (useimmiten pennut eivät kuitenkaan ole identtisiä kaksosia toistensa kanssa). Uuden omistajan luona voi tulla eri pennuille erilaisia kokemuksia riippuen omistajan osaamistaidoista sosiaalistamisen suhteen. Jos vain yksi tekijöistä vaikuttaa, ei välttämättä tule isoa ongelmaa vieraiden ihmisten kosketuksen sietämisessä. Jos useampi tekijä sattuu saman koiran kohdalle, vaikutus suurenee.

Koska tekijät ovat noinkin yksilöllisiä, niin korjaustoimenpiteetkin pitää laatia sen kyseisen koirayksilön mukaan. Sen vuoksi esim. tavallinen tottelevaisuustreeni ryhmässä tai kurssilla ei ole ongelmakäytöksen muuttamiseen riittävää, vaan muutosprosessin on oltava huomattavasti räätälöidympi, ja siksi se yleensä tehdään ns. yksilöterapiana.

©Taina Aura

Advertisements

Tietoja bloginomistaja

Taina Aura yrittäjä ja koirankouluttaja. Koirakoulu Pikkuhukka on asiantuntija monella eri koirankoulutuksen osa-alueella ja myös yleiskoiratiedon erikoisosaaja.
Kategoria(t): Koulutus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s